Tietoa meistä

Teemme ruokaa sinulle ja makuaisteillesi

Pieni, tyylikäs ja viihtyisä eurooppalaiseen ruokakulttuuriin keskittyvä ruokaravintola loistavalla viinivalikoimalla, kuitenkin ruoan tapaan kohtuullisesti hinnoiteltuna. Tähtäämme ruokien ja juomien taidokkaaseen yhdistämiseen, tuoreista raaka- aineista tehtynä ja ammattitaidolla valittuna.

Lyhyt, mutta sitäkin herkullisempi ruokalistamme saa täydennystä isosta liitutaulusta, jolle keittiömestarimme loihtii kauden parhaita herkkuja. 

Tiimillämme on koossa yhteensä yli 80-vuoden ravintolakokemus, josta ammennamme tamperelaisille herkuttelijoille ruokaelämyksen rennolla, mutta lämpimällä palveluasenteella. 

Siksipä mottomme onkin " Miksi tyytyä hyvään".

Työntekijämme

Ihmiset elämyksien takana

Mika Lintula - Ravintolan omistaja

Vesa Vuorenmaa - Vanhempi viinuri

Juho Hänninen - Keittiömestari

Mika "The Bossman" Lintula

Ravintolanomistaja


LiVin toinen ravintolanomistaja Mika Lintula on aloittanut ravintola-alalla työskentelyn vuonna -87 tamperelaisessa Ravintola Tiiliholvissa. Tämän lisäksi hän on omien sanojensa mukaan "seikkaillut halki Suomen, Lapista Helsinkiin ja välillä vähän vetten päälläkin". Kokemusta on siis päässyt kertymään vuosien varrelta.

Jokainen Lintulan palveltavana ollut tietää asiakaspalvelun kuuluvan hänen vahvuuksiinsa, viinitietoisuudesta puhumattakaan. Viinimestariksikin tituleerattu Lintula on myös koulutettu sommelier, jolta taipuu palvelu niin ruotsiksi kuin vaikka saksaksikin.

Kysyttäessä syytä LiVin perustamiseen on vastaus selvä:

"Haluttiin paikka, jossa voidaan tehdä töitä niinkuin osataan ja itse halutaan."

Vuosien kokemus näkyy tämän ravintolakonkarin tekemisessä ja asiakkaiden kasvoille loistamaan jäävissä hymyissä. Ravintolan mottona käytössä oleva "Miksi tyytyä hyvään"- saa näin taitavan työntekijän käsissä arvoisensa lopputuleman - kun voit saada parasta.

Tervetuloa nauttimaan!

Juho "huomattavan hiljainen savolainen" Hänninen

Keittiömestari


Juho on aloittanut ravintola-alalla vuonna -95 Mikkelissä työharjoittelijana. Siitä lähtien hän on työskennellyt à la carte-ravintoloissa, ja ehtinyt tekemään uraa myös kahden vuoden ajan Lontoossa.

Vahvuuksista kysyttäessä vastauksia tulee niukasti, vaikka keittiömestari itse on suuri syy siihen miksi LiVin ruokia voi kuvailla mm. sanoilla "suussasulavaa" ja "silmiä hivelevän kaunista". Jokainen annos on tarkkaan harkittu ja mietitty ja se todella maistuu ravintolan tarjoamissa ruoissa.

Koko ikänsä à la carte-ravintoloissa työskennellyt Juho päätyi LiViin osaksi sattuman kaupan kautta ja toisaalta siksi, että halu vaihtaa laadukkaaseen à la carte-ravintolaan oli kova. Työnkuva vaihtui lennosta esimieheksi ja LiViin ei ainakaan lähiaikoina tarvitse uutta keittiömestaria etsiä, sillä Juho viihtyy työssään hänen omia sanojaan lainaten:

"hyvin, ainakin toistaiseksi".

Tervetuloa nauttimaan keittiömestari Hännisen upeista luomuksista!

Vesa "tarinankertoja" Vuorenmaa

Vanha viinuri


Tämä vanha viinuri on aloittanut uransa Pirkanmaan hotelli- ja ravintola oppilaitoksessa syksyllä -88. Sieltä hän siirtyi vuonna -89 ravintola Henriksiin, jossa päätyi harjoittelijan kautta vakitöihin. Vesa on myös toiminut extratöissä ympäriinsä, laaja-alaisesti pääosin Tampereella mutta töitä on tullut tehtyä myös laivoista Lappiin asti.

Jos päätyy Vesan palveltavaksi, on hyvin suuri mahdollisuus siihen, että kuulee useita tarinoita, sillä hän on tunnettu tarinankertomistaidoistaan. Hänellä on myös laaja tuntemus alasta ja sen tuotteista sekä palvelu on aina asiakaslähtöistä.

LiViin tämä vanha viinuri päätyi hänen omia sanojaan lainaten:

"koska Mika soitti ja pyysi".

Kalle ja Mika ovat Vesan pitkäaikaisia kollegoita, joten monta kertaa ei tarvinnut harkita työpaikan vastaanottamista, olo oli kuulemma vähän kuin kotiin olisi tullut. Myös viinilista oli kuulemma vaikuttava!